perjantai 1. tammikuuta 2016

Lohdutuksen evankeliumi

Lauluistaan tutut Jaakko Löytty ja Arja Piispa olivat itseasissa kuultuina. Hauraiden tunteiden ja herkkien tuntojen tulkkeja. Puhutteleva haastattelu kerta kaikkiaan. Nöyryys, armon kaipaus ja ikuinen kilvoittelu ovat tunteville tuttuja tuntemuksia. En tarkkaan muista, miten törmäsin ensi kerran heidän musiikkiinsa. Ehkäpä kuulin laulut "Palmumatolla" tai "Pohjoisesta etelään", joilla on yhä tila minulle. Tai ehkäpä laulu "Viimeisellä portilla", johon tutustuin äitini kuoleman aikoihin. Mutta kaikken yli heidän tuotannossaan nousee pastoraalinen "Kahden maan kansalainen". Se on todellinen lohdutuksen evankeliumi Esa Ruuttusen laulamana.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Helgen joulu

Ihmetys ja hymy seurasivat, kun esimieheni kertoi omasta joulun vietostaan. Perinteensä tapaan oli lähtenyt perheineen Rautaruukin rautamajalle Äkäslompoloon. Oli lunta ja pakkasta kuin ennen vanhaan. Tuli tapaninpäivä. Oli aamuyöstä lähdettävä viemään poikaa Kemiin varhaislennolle. Helgelle se ei ollut ongelma, oli tottunut jo nuorena kovaankin ajoon. Majan edessä odotti rautatehtaalta lainattu edustus-Doge, jolla matka taittuisi joutuisasti. Todettuaan pakkamittarin lähti lämmittämään autoa hyvissä ajoin. Mutta eipä käynnistynyt, oli ollut lappilaisittainkin kova pakkanen. Mitä insinööri tekee silloin, nostaa konepellin ylös ja ryhtyy hommiin. Ajattelee, että kaasuttaja on jäätynyt ja ryhtyy purkamaan sitä, mutta pahaksi onneksi kadottaa neulaventtiilin lumen syövereihin. Uskomme, että hangesta sitä on mahdoton löytää - vielä yön pimeydessä. Arvelimme, että matka oli lykättävä ja odotettava arjen tuloa ja autolle hinausapua. Mutta mitä vielä, neuvokas insinöörimme ei lannistunut, alkoi ämpärein ja kipoin kantaa lunta saunan lämpöön sulamaan. Ja fysiikan laki toimi tässäkin tapauksessa, neulaventtiili löytyi vesiastian pohjalta ja matka Kemiin kohta alkaa.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Rikas satujen saari

Mielen sopukoissa Islanti on myyttien ja satujen saari. Maaperän tulisuus, kuumat lähteet, jylhät ylängöt ja vihreät laaksot tekevät vaikutuksen tänäkin päivänä. Viikinkien jälkeläisille luonto oli kummallisten sattumusten ja tarinoiden lähde. Väkevän kuvan siitä antaa Halldór Laxness mainioissa kirjoissaan. Tämä muistuu mieleen, kun ajamme kirjailijan kotitienoon kautta kohti Reikjavikia. Taakse ovat jääneet Pingvellirin kivet, Geysirin laavalähde ja Gullfossin valtava vesiputous. Tulee ajatelleeksi, miten rikas Islanti onkaan. On maaperän lämpöä ja vesivoimaa yli tarpeen. Parlamentissa ollaan ylpeitä Islannin pitkästä demokratian perinteestä, jonka juuret ulottuvat Pingvellirin kiville 900-luvulla. Puhemies Einar K Gudfinnsson opastaa UKK-kerholaisia tämän päivän politiikkaan. Taloutta taannoin järkyttäneet pankkien riskien otot alkavat olla taaksejäänyttä elämää. Maan budjettitalous on ylijäämäinen. Lounastapaamiseen Vigdis Finnbogadottirin kanssa liittyy paljon mielenkiintoa. Lämminhenkisyys ja valoisuus henkivät yhä 85 vuoden ikään ehtineestä maailman ensimmäisestä naispresidentistä. Palautuu mieleen kuva isäntäpöydän takaa 1990-luvun lopulla Vaasassa, kun hän presidentin tehtävät jo jättäneenä vieraili Strömbergin mäellä.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Naisten mies ja aatteiden

Kappale historiaa silmien edessä, Väärnin pappila Lapinlahdella, pieteetillä entisöity Juhani Ahon synnyinkoti. Nykyisin kulttuurille avattu yksityiskoti. Kuuntelemme nokkahuiluille ja haitarille sovitettua kamarimusiikkia. Ennakkoluulot karisevat, soitinten väri sointuu kauniisti yhteen ja luo hienon tunnelman. Antaudun ajatuksiin, täällä Juhani Ahon isä on pitänyt pappilaansa, kaitsenut lapsiaan elämän ensipoluilla. Palautuu mieleen Panu Rajalan kirja "Naisten mies ja aatteiden" Juhani Ahosta, miten, astuminen maailmaan, taiteen tielle oli pappilan pojalle tuskainen taival. Mutta arvokkaan perinnönkin hän sai täältä, Juhani Ahon isä "Ukko Ruuvelt" oli kansanomainen, hyvin taitava sanankäyttäjä. Ja niistä asioistahan Juhani Ahokin tunnetaan ja tuli aikanaan hahmoksi suomalaisen kirjallisuuden esitaistelussa.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Voihan Ville

Lapsuuden kuvastossa palaan usein hyytävään hetkeen Husonlammen rannalla. Sinä kesänä leikimme siellä usein kaverini kanssa, omin nokkinemme, välillä veteen pulahtaen. Kun uimataito oli vasta hakusessa, emme uskaltautuneet rantavettä pitemmälle. Sattui, että rantaan tuli tietämämme naapurin poika, tutki vesikelkkoja, otti yhden ja lähti polskuttamaan syvemmälle. Tovin päästä huomaamme, että vesikelkka oli ottanut vettä ja jättänyt pojan veden varaan. Ennen kuin tajuamme, ryntää kaverini isoveli rantaan, syöksyy lenkiltään suoraan veteen ja pelastaa uimataidottoman. Vasta silloin kauhistumme ja ymmärrämme, että kyseessä oli ollut todellinen vaaranpaikka eikä mikään sukellustaidon näyttö.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Onneton kalaonni

Elämän muistikirjassa törmään todelliseen epäonneen. Läheiset tietävät, ettei huonompaa kalamiestä ole kuin minä, en kalasta enkä lähde kuin vastentahtoisesti kalareissuille. Kerran kuitenkin jouduin jopa kalastuksen isännäksi. Elettiin 1970-lukua ja Rautaruukkia laajennettiin Raahessa. Oli tullut ministerivieraita Neuvostoliitosta ja heille oli polkaistava kalastusmatka pohjoiseen. Misiin Mustalammen jäälle järjestyi pilkintä ja paikalliset "kalaviisaat" oppaiksi. Yrityksistä huolimatta kalat jäivät järveen sinä aurinkoisena päivänä - paitsi, minun onnettoman tunarin koukkuun tempautui ahven aivan yllättäen. Siitäkös riemu ylimmilleen. Kun sitten keräännyttiin Mustanlammen majalle, esimieheni Helge vei minut majan taakse ja ripitti oikein olan takaa. "P-le, kun vieraat jäävät kalatta, silloin ei isäntienkään pidä saada kalaa, paina tämä mieleesi", kiukkuinen Helge torui tiedottajaa. Että sellainen onneton kalaonni minulla.

torstai 9. lokakuuta 2014

Oli jo unohtunut

Kesällä Kuhmon kamarimusiikissa. Sattumalta eteen tulee tuttava vuosikymmenten takaa. Raimo Tammilehtohan se siinä. Opiskeluaikaan molemmat istuimme HOKN:n hallituksessa ja saimme aikaan monenlaista vipellystä. Ilostuin, kun kuulin, että hän nyt johtaa Kuhmon festivaalin valtuuskuntaa. Raimo muisti asian, joka minulta oli unohtunut. Muistin kyllä, että yhdessä olimme lähteneet katsomaan, vallataanko Vanha ylioppilastalo, kuten oli uhattu ja meitäkin mukaan pyydetty. Mutta sepä oli jo unohtunut, että rappusille noustuamme olin oveen kolkuttajilta tivannut, miksi ette mene sisään. Ja heti helähti, oven ikkuna rikkoutui ja tie sisään aukeni. Yllytystäkö, en usko, sattumaa vain. Voihan sitä tietysti kuvitella, että rohkeus siitä kasvoi, kuka ensin lukitun oven ikkunan rikkoo.